CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Aloittaminen on aina lopettamista helpompaa

Todistaakseni että olen todellakin aloittanut tekemään tilattua dobermanni-maalausta, laitan todisteeksi kuvan siitä.



Onneksi tätä kuvaa ei ole sen suuremmin karhuttu, se kun on vielä vähän vaiheessa... On joitakin maalauksia jotka ovat pitkänkin aikaa odottaneet valmistumista. Olen sitä mieltä ettei kannata alkaa väkisin vääntämään kuvia, ainakaan jos haluaa saada hyvää jälkeä aikaan. Kyllä ne inspiraatiot työn valmiiksi tekemiseen tulevat sitten aikanaan, ennemmin tai myöhemmin. Harvemmin ei koskaan ;).

Haaveilin tässä Winsor & Newton:in 24 akvarellivärin pakkauksesta. Valitettavasti rahat eivät riitä vielä... Äitini oli ostanut sellaisen ja tietysti oli pakko vähän kokeilla sitä. Laadukkaista värejä ne ovat ja sävyjä oli tarpeeksi kunnollista maalaamista varten. Hyvä ostos siis!

lauantai 2. toukokuuta 2009

Suomenpystykorva A3

Tämä maalaukseni on vanhemmillani seinällä.

Muuton seurauksena se jäi kesken tammukuussa ja kun viimeinkin sain helmikuussa kaikki tavarat paikoilleen niin onnistuin saamaan sen valmiiksi. Tosin maalaamista vaikeutti paljon valitettava oikean käden sormien puutuminen pensseliä pidellessä.