CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Luurangon alkutaival

Tuli tänään uusi inspiraatio maalaukseen. Ajattelin että olisi mukavaa maalata jokin uusi kuva... ensin ajattelin koiraa tai jotain muuta eläintä, mutta on nyt tässä tullut viimeaikoina piirreltyä niin paljon koiria että luovuin ajatuksesta.
Seuraavaksi mieleeni juolahti että voisin vaikka ottaa ja piirtää vaikka jotain vähän synkempää. Kuva kuolemasta kiehtoi kyllä paljon, mutta jotenkin ei ollut innostusta alkaa piirtämään kaapua ja viikatetta. En saanut mieleeni minkäänlaista hyvää asetelmaa niille.
Sitten kuolemasta seuraava askel oli luuranko. Sellaista en ole vielä kunnolla oikein tehnyt ja hyllyssä on nuo ihmisen anatomia-kirjatkin.

Sain nopeasti mieleeni hyvän idean aiheesta ja sain sen hahmoteltua paperillekin harvinaisen samankaltaiseksi. Kirjasta on hyvä tutkia luiden muotoa ja kokosuhteita. Eipä ole ennen tullut piirrettyä sormi- ja lapaluita niin että ne olisivat olleet edes lähelläkään oikeaa.


Ah, kuinka kännykkäni kamera osaa ettaa hyviä kuvia! Ainakin kuvan idea selviää tuosta... En jaksanut alkaa skannailemaan kuvaa ja enkä omista kunnollista kameraakaan.

Olisi tuossa vielä selkäranka ja kylkiluut kesken, mutta joutuu tässä pitämään vähän kahvitaukoakin ;).

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Meidän Anski

Otin tässä yksi päivä kameralla valokuvia vanhempieni Suomenpystykorvasta joka myös tunnetaan nimellä Anni. Nyt tulee tässä tunnetuksi pystykorvan anatomiakin piirrellessä ;).

Alunperin ideana oli tehdä vesivärityö, mutta koska sain erään toisen kuvan maalaamisesta oikean käden sormeni puutumaan ERITTÄIN herkästi niin päätin sitten tehdä vain pikapiirroksen. Oikeastaan se on ihan kiva tuollaisenaankin, yksinkertainen. On tuossa kyllä yksi kohta joka ei oikein onnistunut... se nyt ei onneksi jää kaivelemaan mieltäni.

Koiran tassut ovat muuten yksi perkele piirtää! Meinasi lievästi mennä hermot kun ei meinannut oikein onnistua homma kunnolla.


Pitäisi käydä ostamassa akvarlli- ja vesiväreilleni jonkinmoinen "kori". Tyhmyyttäni jätin entisen vanhempieni luokse enkä ole yhtään varma onko se edes enää hengissä. Tälläkertaa voisi hankkia sellisen että akvarellikynälaatikkokin mahtuisi siihen... saa nähdä vain milloin jaksaa lähteä tiimariin asti katsomaan.