CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

lauantai 25. lokakuuta 2008

Suomenpystykorva

Koiramaalauksista vuorossa on Suomenpystykorva (Finnish Spitz). Ylemmän kuvan olen maalannut meidän omasta pystykorvastamme, mikä ei ole kylläkään mikään muotovalio mutta silti parhaimman näköinen meidän kylällämme. Nippelitietona rodusta kerrottakoon joidenkin ulkomaisten tahojen kritisoinneen Suomenpystykorvan punaista väriä...

Molemmat työt ovat vesiväreillä väritettyjä. Valitettavasti alemman kohdalla skanneri jälleen on vääristänyt värejä jonkin verran. Kuva ei luonnossa ole noin oranssi ja siellä pitäisi myös olla maassa enemmän vihertävää väriä. En vain silloin jaksanut alkaa muokkailemaan kuvaa oikeammanlaiseksi. Ja siellä puussa sitten istuu teeri (jos nyt joku jää sitä ihmettelemään...)


sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Kaksi harrastustani

Vaihtelun vuoksi päätin tällä kertaa laittaa vähän erilaisia kuvia. Nämä vesivärimaalaukset ovat viime vuoden chileistäni... Nykyään noista kolmesta vain Bolivian Rainbow on hengissä (toiset kaksi eivät selvinneet talvesta hengissä.).
Olisi pitänyt maalailla samanlaisia kuvia tämän kauden chileistä, mutta en jostain kumman syystä koko asiaa muistanut. Olisi nimittäin ollut muutamia todella kauniita kukkia jotka olisin näin jälkeenpäin ikuistaa paperille. Pitää tutkailla jos olisin ottanut hyviä valokuvia niistä...





maanantai 13. lokakuuta 2008

Reaper


Reaper (vesiväri)

Löysinpäs muistitikultani tällaisen maalaamani kuvan. Olin tässä alkuvuodesta (muistaakseni siihen aikoihin) saanut valtavan luomisvimman ja päätin kehitellä uudenlaisen hahmon. Harvinaista kyllä hahmotelmasta tuli hyvä ja lopputuloksena suorastaan omituisen näköinen olento. Ihmisen anatomia -kirja auttoi jonkin verran tässä työssä. Kaikki raajat ovat oikean näköisiä ja pää oikealla kohdalla.
Jotenkin kummassa en onnistunut pilaamaan tätä työtä, vaikka maalasinkin useaan otteeseen kerroksia. Taisi olla perkeleesti tuuria matkassa...

Reaper on jonkin sortin tiedekokeilu ja kuten näkyy, sillä on harmaan värinen "toinen iho". Kasvoissa ei ole minkäänlaisia ulkonevia piirtetä, ne ovat sileät ja "muodottomat". Ah kuinka rakastankaan uusien hahmojen luomista! Siinä saa päästää todellakin mielikuvituksen valloilleen.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Iltainen maalaus


Flying Skeleton (vesiväri)

Löysin tänään hahmotelmieni joukosta nopean luonnoksen jossa luurankomaisella hahmolla on jonkinsortin siivet ja hän on luonut katseensa ylöspäin. Jotenkin sitä katsoessani tulin ajatelleeksi kuinka hienon kuvan siitä saisikaan jos sen maalaisi. Piirsin koko homman uudestaan 200 g/m2 paperille (ei ole akvarelli, mutta ominaisuuksiltaan saman tyyppistä. Tekemieni testien perusteella voin todeta että en löytänyt siitä kone- ja poikkisuuntaa...) ja sitten maalasin tavallisilla vesiväreillä. Kuva on tietysti parempi luonnossa, mutta tuo skannaus ei kauaksi mene.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Vain demoneita, ei enkeleitä


Kunnollisen suunnittelun ja piirtämisen käynyt työ. Alunperin oli pelkkä hahmotelma, jonka tein loppuun asti sen ollessa mielestäni niin pirun hyvä. Ja onhan se sitä oikeastaan vieläkin...


--------------------------




Viimeinen lyijykynätyö jonka teen ikinä kopiopaperille. Paskalle paperille tehtynä kohtalaisen hyvää jälkeä. Kuvan suunnitteluun olisi voinut käyttää kyllä vähän enemmän aikaa kuin sen 5 min.

---------------------------




Puhtaasti luonnosvaiheelle jäänyt piirros. Ei ole vain vielä tullut kehiteltyä sitä pidemmälle kunnollisen paperin puuttuessa (siis sellaisen johon voisi hyvin mielin piirtää lyijykynällä)